Aika kuluu vähitellen eteenpäin. Mun yritysneuvoja-aika on jo muutaman päivän päästä! Kuluneen viikon aikana töissä mulla vahvistu ajatus siitä, että hoitotyö on mun osalta toistaiseksi nähty, lopettelen joulukuun alussa. Mulla on jo nyt haikeita fiiliksiä, työkavereita tulee eniten ikävä. Toiseksi eniten asiakkaita. Mutta kiirettä, ristiriitoja ja pientä palkkaa? En jää kaipaamaan.
Työn alla on nyt liiketoimintasuunnitelma, budjettilaskelmat ja SWOT-analyysi. Liiketoimintasuunnitelma ja SWOT on jo hiomista vaille valmiita (!), nyt viikonloppuvapaiden aikana oon istunu nenä tiukasti läppärin ruudussa. Haluun päästä näyttämään yritysneuvojalle olevani tosissani.
Vähitellen oon alkanut ystäville puhua uusista tuulista mun elämässä. Vastaanotto on ollut toistaiseksi pelkästään positiivista! Tuntuu hyvältä saada kannustusta itelle tärkeeseen asiaan. Puhuminen auttaa myös konkretisoimaan sitä, että tää todella on tapahtumassa! Työ/ ammatti on tähän saakka ollut iso osa mun identiteettiä, ja vaikka nyt työn luonne muuttuu paljon (ja tunteita herättävään suuntaan), haluan edelleen avoimesti kertoa mitä oikein puuhaan. Ja tietty mun sisäistä keittiöpsykologia kiinnostaa valtavasti analysoida miten ihmiset reagoi kun niille kertoo.
Mulla on kaiken tän yritystoimintaan perehtymisen lisäks iso toive, että pääsis lähiaikoina ottaa ekat asiakkaat ja panna (kirjaimellisesti) homman käyntiin. Toistaiseksi mun hoitsutyö vie niin paljon aikaa, että on hankala raivata kalenterista tilaa lisäduunille. Mulla on vahva usko siihen, et kunhan pääsen alottaa, ni saan vielä huorata sydämeni kyllyydestä!