Haluatko loukata seksityöntekijää?

Lähdetään nyt liikkeelle siitä, että seksityöntekijät (valitettavasti) ovat tottuneet negatiiviseen palautteeseen, eli se suodatetaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kukaan ei onnistuu pahoittamaan mieltäni kertomalla ettei arvosta työtäni. Fakta on kuitenkin se, että kenenkään ei pitäisi työajalla joutua kuuntelemaan solvauksia ja loukkauksia.

Miksi sitten (palveluja käyttämättömät) kokevat tarvetta tulla ilmaisemaan negatiivisia mielipiteitä? Yleensä vieläpä aika kärkkäästi ja harvoin rakentavasti? Jostain syystä on ihmisryhmiä, joitka ihan tosissaan luulevat seksityöntekijää kiinnostavan. Näitä kommentteja löytää mm. erilaisilta keskustelualustoilta yleisesti seksityöhön liittyvistä keskusteluista, mutta näitä on tullut suoraan minullekin.

Osa kommentoijista kommentoivat tietämättömyyttään, osa haluaa trollata, osa koittaa aiheuttaa tarkoituksella mielipahaa. Seuraavat epämiellyttävät kommentit ja vastineeni niihin ovat tarkoitettu ennen kaikkia ennakkoluulojen ja tietämättömyyden takaa kommentoiville höpönassuille valistukseksi.

”Teet syntiä!” Ok, kiitos tiedosta. Ikävää, jos minun toimintani ei noudata sinun uskonnollista vakaumusta. Minä en tule tuomitsemaan uskovia, vaikken heidän ajatusmaailmaansa jaa. Sen vuoksi odotan uskovaistenkin harjoittavan uskoaan ilman sen tuputtamista omaan naamaani. Tässä hyvän käytöksen rajat: Sinä saat uskoa, minä saan huorata. Sinä saat kertoa olevasi uskovainen, minä saan kertoa olevani seksityöntekijä. Sinä et saa hieroa uskoasi päin kenenkään näköä, enkä minä pakota ketään ostamaan palveluitani.

”Kaltaisesi halpa huora on ihmiskunnan pohjasakkaa!” Halpa? Minua usein huvittaa, kun seksityöntekijöitä sanotaan halvoiksi. Toki hintataso on subjektiivinen kokemus, mutta sanoisin keskivertohintojen olevan keskivertoasiakkaalle jotain muuta kuin halpaa. Kohtuuhintaista, monelle kallista.
En muuten pidä ihmisten luokittelusta kunnon kansalaisiin ja kakkosluokan kansalaisiin. Ensinnäkin: muistetaan meillä kaikilla olevan ihmisarvo sosiaalistatuksesta riippumatta. Toisekseen, mikään jako ei voi olla niin mustavalkoinen, että sen voi tehdä pelkästään ammatin perusteella.

”Vitun ruma läski, ei sua kukaan halua!” Ikävää, jos en vastaa sinun ulkonäköihanteita. Se tarkoittaa sitä, että sinä et ole kohderyhmääni. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikilla maailman ihmisillä olisi samat kauneusihanteet kuin sinulla. Ulkonäön haukkuminen on muutenkin melko epäkypsää. Vie kovasti haukkujan uskottavuutta, kun kohteena on kaltaiseni normaalipainoinen (!) terveellisesti elävä aikuinen.

”Mene oikeisiin töihin” tai ”Seksityö ei ole työtä.” Nyt tulee suora lainaus Wikipediasta: ”Työllä tarkoitetaan jonkin tehtävän suorittamiseen tähtäävää pitkäjännitteistä, aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka liittyy tyypillisesti toimeentulon hankkimiseen (ansiotyö).” Seksityö on työtä, ja tämä on fakta eikä mikään mielipidekysymys. On valheellista väittää muuta.

”Susta tuskin tulee isona mitään, mutta entäs sitten kun asiakkaat loppuu?” Seksityöntekijöillä on hyvin monenlaisia urapolkuja. Minun suunnitelmani on jäädä seksityöstä eläkkeelle sitten vanhana. Kypsemmillekin palveluntarjoajille on kysyntää, uskokaa pois. Vaikka olen vielä nuori ja nätti, niin asiakaspalveluasenne ja seksiin liittyvät taidot eivät katoa vuosienkaan päästä, päinvastoin.

Tässä tärkeimmät. Loppukaneettina: jokaisessa ammatissa on huonoja puolia. Nämä haukut osana yhteiskunnan stigmaa ovat yksi seksityöhön liittyvä huono puoli, mutta näin ei missään nimessä saisi olla. Kolmivuorotyö tai raskaiden asioiden nostelu voivat olla työhön liittyviä pakollisia pahoja. Sitten taas tavallisesta poikkeava uravalinta ei tarkoita sitä, että silloin pitää hiljaa hyväksyä arvostelu. Puhun tästä, koska haluan tähän muutosta. Kaikilla kuuluu töissä olla turvallista, työpaikasta riippumatta.

3 kommenttia artikkeliin “Haluatko loukata seksityöntekijää?

  1. Risto Paganus Vastaa

    Ei tarvis moiseen. Mollaajia riittää muutenkin. Et tee pahaa kellekään. Ainakaan tarkoituksella.

  2. Seniori Vastaa

    Todella viisaita, asiallisia ja hyvin perusteltuja vastineita tyhmiin väitteisiin. Hyvää valistustyötä. Kymmenen pistettä.

  3. pete Vastaa

    pakko olla hyvä itsetunto. tosin äijät tuntuu olevan niin puutteessa ja persaukisia että ”haaveeksi vainko jäät muuuu-n!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *