Ei, ei se vie. Pitkin uraani olen tähän väitteeseen törmännyt, joku aika sitten jäin juttelemaan eräälle kyseisen väitteen esittäjälle. Hän kertoi, kuinka ”töideni moraalittomuus” alkaa vaivata. Ja entäs sitten jos joskus haluaisin puolison tai lapsia tai muita töitä? Minä haluan koittaa antaa ymmärrystä. Jos ei tiedä mitään seksityöstä, voi mielikuvat…
Kansainvälinen seksityöntekijöiden oikeuksien päivä TÄNÄÄN!
Minullakin on oikeuksia seksityöntekijänä. Jos jaan hyvin karkeasti tapaamani ei-seksityöntekijät kahteen ryhmään, niin ensimmäinen ryhmä kauhistelee ettei touhu ole laillista, toinen ryhmä toteaa ”ammatti siinä missä muutkin”. Itse sijoituin tuohon jälkimmäiseen ryhmään ennen kuin aloin huoraamaan. Minulla oli vakaa aikomus tehdä asiat pilkulleen niinkuin kuuluu. Aika pian kävi ilmi, että…
Horon peruspäivä
Ihanaa, kun olette laittaneet postaustoiveita! Niitä otan jatkossakin vastaan. Nyt toteutan toivepostin mun tavallisesta työpäivästä, puhun myös siitä mitä konkreettisesti teen asiakastapaamisten lisäksi ja sit ajankäytöstä, kun ne sivuaa aihetta niin kivasti! Mun työpäivät on tosi erilaisia keskenään. Kyllähän sitä hoitajanakin ajattelin, että työ on vaihtelevaa ja monipuolista, mutta nykyään…
10 hyvää(!) syytä ostaa seksiä
Minua harmittaa ihan valtavasti ennakkoluulot, joita seksityöntekijöitä kohtaan on. Silti, enemmän minua harmittaa ennakkoluulot asiakkaita kohtaan. Minua harmittaa, että tyyppi, joka saattaa olla itsestään ja seksuaalisuudestaan epävarma, joutuu kohtaamaan murskaavaa palautetta tavasta toteuttaa itseään. Jos ei suoraan päin naamaa, niin mediassa. Ihan vain, jos sattuu valitsemaan maksetun seksin tavaksi toteuttaa…
Seksityö vs hoitotyö
Alkuun: Tietenkään seksityötä ja hoitsuilua ei voi loputtoman pitkälle edes verrata. Tässä on mun omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvaa vertailua. Joku muu varmasti on onnellisempi hoitajana, kuin olisi seksityöntekijänä. Kolmannelle sopii joku ihan muu ammatti. Hain aikanaan hoitoalalle ”koska oli pakko hakea johonkin”. Sitten pääsin kouluun, ja viikossa olin varma että…
”Mä oon ammatiltani seksityöntekijä”
Multa pyydeltiin jo syksyllä postausta liittyen eri tahojen suhtautumiseen, kun lähdin tekemään seksityötä avoimesti, vaikken somea omalla naamallani hoidakaan. Syyskuun lopulla kirjoitin hyvin menneestä käynnistä yritysneuvojalla ja sittemmin sivusin erään potentiaalisen työnantajan kanssa asioiden menemistä solmuun. Mulla ei toistaiseksi ole ollut asiointeja suoraan verottajan, te-toimiston tai terveydenhuollon kanssa, joten jatkan…
Millaista on tarjota seksiä rahaa vastaan?
Vastaus otsikkoon: Kivaa, tietenkin! Mä en tekisi tätä, ellen nauttisi itsekin. Nautin uusista ihmisistä, kohtaamisesta, seksistä, kokemuksista. Mulla on pitkään ollu mm. sellanen pieni fantasia päästä panemaan miestä sträpillä. Koskaan en siviilistä ketään innokasta tähän löytänyt. Jokin aikaa sitten pääsin työn merkeissä ekaa kertaa tämän toteuttamaan, ja olihan se tosi…
Tartten peiteammatin + muita kuulumisia
Loka-marraskuun vaihde on ollut kauhean kiireinen. Kerkesin tehdä muutaman tosi ihanan keikan, mutta yritystoiminnan suunnittelu, hoitsuduunit ja varovaisesti päätään nostava vapaa-ajan tarve on hidastanut mm. sähköposteihin vastailua. Muita yhteydenottokanavia en ole ehtinyt seurata ollenkaan, joten: ensisijaisesti yhteydenotot sähköpostitse! Jos käytät nettisivujen yhteydenottolomaketta, varmistathan että sun yhteystiedot on oikein, muuten en…
Alusvaatefetissi myyjän näkövinkkelistä
Olen kysellyt teitä kiinnostavia teemoista, ja tässä nyt pari aihetta, joita tulen varmasti lähitulevaisuudessa käsittelemään:• Minkälaisia fiiliksiä ja ajatuksia mulle herää asiakastapaamisista• Kokemuksia virallisten tahojen suhtautumisesta seksityöntekijään Uusia ideoita saa yhä lähettää, jos on mielessä joku aihe, johon haluaa saada huoralta asiantuntevaa näkemystä! Heittämällä eniten mielenkiintoa herätti fetissit. Tää on…
”Eikö susta pitäny tulla seksualiterapeutti?”
Näin kysyi eräs vanha työkaveri, jonka tapasin toissapäivänä ja kerroin alkavasta seksityöurasta. No itse asiassa – piti. Mua on aina kiinnostanut seksuaalisuus, ihmismieli, ja sit nää tavalliset hyvän hoitajan tunnusmerkit eli kiinnostus hyvinvointia ja auttamista kohtaan. Miksei musta sit tullut seksuaaliterapeuttia? Enhän mä tiedä vaikka vielä joskus tulisikin. Tällä hetkellä…